maanantai 30. maaliskuuta 2015

Valmennustiimi 28.-29.3

Meillä alkoi tänä vuonna, tammikuussa, valmennustiimitoiminta, jonka vetää Salla Alarautalahti. Tiimi kokoontuu kerran kuukaudessa, lauantaisin pidetään puomitunti ja este/koulutunti sekä teoriaa ja sunnuntaisin on este/koulutunti ja teoriaa. Tiimiviikonloppuja on ollut nyt neljä. Me ollaan oltu Sallin kanssa kolmessa, toinen kerta jäi välistä kun käsi oli paketissa.

Lauantaina tiimi alkoi taas puomitunnilla. Tehtiin tehtävää jossa pitkältä sivulta tultiin oikeassa kierroksessa voltille, jonka puolessa välissä oli kolmet ravipuomit. Tehtiin yhteen suuntaan volttia niin kauan, että hevonen saatiin rennoksi, jonka jälkeen tehtiin vielä puolikas voltti, puomien yli, suoristus ja seuraaville ravipuomille, joissa oli tarkoitus tehdä volttia vasempaan kierrokseen ja taas niin kauan, että hevonen saatiin rennoksi ja taipumaan kunnolla.
 
Kuva ensimmäisen tunnin puomitehtävästä. Kuva taitaa olla havainnollistavampi kuin tekstini.
 

Sain Sallin kanssa hyviä vinkkejä siihen, kuinka pystyn istunnallani vaikuttamaan hevosen taipumiseen. Päästin sisäjalan (ja lonkan) pitkäksi alas ja painon sisälle ja aina kun itse ehdein/muistin/huomasin/onnistuin istumaan näin Sallilta tuli todella hyviä pätkiä. Voltilta siirtyminen toiselle onnistui myös yllättävän hyvin omasta mielestäni, varsinkin kun sain painon ja katseen mukaan hommaan. Vasempaan kierrokseen Salli karkasi puomien sisäreunaan ja vasenta pohjetta päin. Johdin ulko-ohjalla ulospäin ja samalla asetin sisälle. Pakko sanoa, että vatsalihaksissa tuntui, mutta Sallin ravi oli aivan mieletöntä. Tuntui kuin se 'odottaisi ja viivyttelisi' jokaista askelta. Hyvä Salli!
 

 

Teorian jälkeisellä tunnilla jatkoimme taivutuksia. Teimme sulkutaivutusta ja vastataivutusta. Mielestäni vastataivutus onnistui ihan hyvin, ainut että lykkäsin vasemman käteni paljon edemmäs kuin oikean käden. Kuvistakin tämän huomasi selvästi. Tähän pitää nyt kiinnittää huomiota ja saada kädet tasan, ja liikkumaan sivusuunnassa samalla tasolla. Tällä tunnilla ratsastin myös ensimmäisen kerran kannuksilla. En siksi että Salli kannukset tarvitsisi vaan siksi, että itse totun siihen, kun kisoissa pitää kuitenkin kannukset olla. En huomannut Sallissa minkäänlaista reaktiota kannuksiin (toisaalta ne oli kyllä pallopäiset).

Lopputunnista teimme pääty-ympyrällä 1/4 sulkutaivutusta ja avoimella sivulla suoristus ja laukannosto vastakkaiseen suuntaan ja laukkaa keskiympyrällä. Sallin laukasta ei tullut mitään. Se vain räpelsi ja jouduin vain potkimaan sitä eteenpäin, hädin tuskin sain edes kunnon pätkiä laukkaa. Salli oli jo todella väsynyt. Ensimmäinen tunti oli rankka, mentiin paljon puomeja ja tällä tunnilla teimme uutta asiaa ja taivuttelimme todella paljon. Enpä ole ennen joutunut Sallia noin paljon laukassa potkimaan eteenpäin. Valmentaja sanoikin, että se on ihan hyvä, sillä yleensä laukka on se "sallinaskellaji" ja itse koitan pysyä kyydissä, nyt olikin aivan toisinpäin.

Sunnuntaina oli siis vain yksi tunti. Harjoittelimme pohkeen väistöä ravissa ja laukassa(!). Tulimme ensin pituushalkaisijalle ja väistätimme oikealle ravissa. Aluksi Salli ei väistänyt ja otin raipan tehostamaan pohjetta. En ole pitkään aikaan joutunut käyttämään raippaa, päin vastoin vauhtia on yritetty saada pois. Aluksi Salli vähän kiihtyi raipan ansiosta, mutta ravi tasaantui kierroksen aikana, ennen seuraavaa väistätystä. Raippa oli hyvä lisä ja sain Sallin väistämään hyvin.

Vaihdoimme suunnan ja nostettiin pitkän sivun lopusta laukka, tehtiin iso puolikas voltti pituushalkaisijan oikealle puolelle asti ja väistätettiin laukassa oikealle. En ole ikinä tehnyt laukassa pohkeenväistöä. Ensimmäisellä kerralla Salli ei väistänyt tarpeeksi ja kun otin ohjista kiinni, niin se rikkoi raville. Seuraavalla kerralla samalla kun väistätin ajattelin tekeväni joka toisella askeleella laukan noston. Laukka säilyi ja muutaman kerran jälkeen saatiin ihan mallikkaat väistöt aikaiseksi.

Seuraavaksi väistätettiin ravissa pituushalkaisijalta vasemmalle. Keikkasin itse ihan täysin vasemmalle ja vedin Sallin kaulan linkkuun. Keskityin enemmän keskellä satulaa istumiseen ja väistöt parani huomattavasti. Otettiin laukassa samat väistöt kuin toisessakin kierroksessa ja alusta asti Salli väisti todella hyvin! Se meni, niin kuin se olisi aina tehnyt laukkapohkeenväistöä. Tulin vielä muutaman kerran laukassa uudelleen ja kun kaikki väistöt onnistui hyvin, lopetimme siihen. Salli oli taas niin hieno! Se näytti itsestä parhaan puolensa. Asia jota emme ole ikinä tehneet oli Sallille kuin lasten leikkiä! Vielä kun kuski osaisi, niin hevonen kyllä tekisi varmasti vaikka ja mitä. Olen kyllä todella tyytyväinen.
 





 

Seurasin Sallin tunnin jälkeen vielä toisten estekisaharjoitukset ja pakko kyllä sanoa, että jännitti muiden puolesta. Taidan ihan suosiolla pitäytyä sileällä ja jätän hypyt niille joiden hermot sen kestää. Estetunnin jälkeen oli vielä teoriaa ja meille esiteltiin meidän tiimitakki. Valitsimme tiimille nimen, joka bodeerataan selkään ja eteen tulee ratsastajan ja hevosen nimi. Janillekin lupasin hommata staff-takin. Pitäähän huoltojoukoillakin omat takit olla. ;)

Tiimeistä on ollut kyllä paljon hyötyä. Niin minä kuin Sallikin ollaan menty eteenpäin, Salli jopa huimasta, kun päästään usein ratsastamaan valvovan silmän alla. Tiimin teoriaosuuksista on saanut paljon uutta tietoa, niin kisaamiseen, ratsastamiseen kuin käytäntöönkin. On todella hienoa, että on tällainen mahdollisuus omalla kotitallilla ja innokkaita löytyy, jotta pystytään tiimeilemään hyvällä porukalla.

Kuvista kiitos kuvaajille Iida Hokkanen ja Julia Korpinen.

Ärsyttävää kun kuvat eivät mene tuon tekstin kanssa tasan. Kun kirjotan tekstiä kuvat on saman levyiset kuin teksti, ja kun julkaisen tekstin niin ne on ärsyttävästi leveämpiä kun teksti rivi.. Mistä mahtaa johtua, käyttäjästä?

torstai 19. maaliskuuta 2015

Kehittymistä ja onnistumisia

Sallilla on ollut aina ratsastaessa oikea kierros selkeästi vaikeampi kuin vasen. Vasemmalle Salli taipuu rehellisemmin, myös niskasta. Laukan nostot on myös vasemmalle paljon helpompia ja laukka pyörii vasemmalle paremmin. Myös itselleni oikea kierros on selkeästi vaikeampi. Välillä tuntuu, kun käsketään taivuttaa oikealle enemmän, taivun itse selässä vain banaanin malliseksi ja hevonen pysyy suorana. Eikö riittäisi, että toinen edes taipuu? Nyt kuitenkin tuntuu, että tämä on kääntynyt. Salli on alkanut aivan pienen ajan sisällä taipumaan paljon paremmin myös oikealle- jopa paremmin kuin vasemmalle! Osa kiitos tästä kuuluu niille, jotka ratsastivat Sallia sillä aikaa, kun itselläni oli käsi kipsissä pikkurillin murtuman takia.

Edellisellä ratsastustunnilla sain myös hyvän vinkin ns. epäsuoraan ohjasotteeseen. Oikealle taivuttaessa aluksi vien oikean käden harjan väärälle puolelle, jolloin Salli taipuu kuin itsestään. Tätä ei tietenkään saa tehdä kisoissa, ja yleensä riittää kun kerron Sallille aluksi muutaman kerran näin mitä tahdon. Vasen laukka on myös muuttunut nyt hieman huonommaksi. Salli kaatuu hirveästi sisälle ja vasenta pohjetta päin, epätasapainoa se korvaa aivan hervottomalla vauhdilla, kun taas oikealle joutuu enemmän ylläpitämään laukkaa.

Laukan nostot olen aina tehnyt Sallilla kaarteissa, ympyrällä tai volttia apuna käyttäen. Tunneilla yleensä meidän tehtäviä on sovellettu niin, että teen ylimääräisen voltin, jonka aikana nostan laukan. Sen lisäksi, että oikealle taipuminen on parantunut, myös laukannostot ovat parantuneet huimasti. Voisin jopa sanoa, että nyt viimeisen kuukauden aikana olen tehnyt Sallilla ihan rehellisiä laukannostoja, eikä laukkaan ole tarvinnut "ajaa".

Eilisellä (18.3) ratsastustunnilla sain taas uuden syyn olla todella tyytyväinen Salliin! Teimme elämämme ensimmäiset laukannostot suoralta uralta! Pitkän sivun vieressä oli ensin kahdet ravipuomit jonka jälkeen jälkimmäiset puomit muutettiin puomikasaksi. Pitkälle sivulle tultiin ravissa ja ravipuomien jälkeen istuttiin alas ja nostettiin laukka ja laukattiin puomikasan yli ja päätyyn. Päätimme valmentajan kanssa, että yritän jos laukka nousisi suoraan puomien jälkeen, nyt kun laukannostot ovat muutenkin parantuneet. Hätäsuunnitelmaksi sain, että jos laukka ei nouse, käännän voltille ja nostan voltin viimeiseltä neljännekseltä laukan. Halusin onnistua tehtävässä ilman volttia, ja onnistuimmekin! Olin todella yllättynyt, mutta samalla aivan tajuttoman onnellinen, että onnistuimme tehtävässä, eikä se ollut edes sattumaa, sillä teimme sen kahteen kertaan. ;)

Teimme tunnilla muutenkin paljon laukansäätely tehtäviä, ns. kuivaharjoittelua esteille. Tultiin päädystä diagonaalille jossa oli puomi ja jo puomin päällä oli tarkoitus kääntää voltille (oikealta tullessa vasemmalle ja toisin päin, jotta suunta vaihtui). Jälkimmäisellä kerralla Salli teki jopa laukan vaihdon, mielenkiintoisen pompun kautta, mutta kuitenkin. Siitä se lähtee. Laukkaharjoittelut olivat mielestäni todella kivat ja hyödylliset. Minun pitäisi tätä samaa laukan ratsastamista tehdä myös esteillä, eikä vain hosua, jotta Sallikin saisi paremmin selkänsä hyppyihin mukaan. En ole siis hypännyt Sallilla kuin muutaman kerran, ja sitä ennen joskus kaksi tai kolme vuotta sitten viimeksi, joten sileällä ratsastus on itselleni tutumpaa puuhaa.

Olen yrittänyt katsoa koulukisoja, raviluokkaa, meille kauden avaukseksi. Pääsiäisenä olisi seuraavat, mutta Laitilassa, aika kaukana siis. Samaan aikaan olisi myös Porissa kisat, mutta ei raviluokkaa vaan Helppo C. Helppo C olisi muuten hyvä luokka meille, mutta laukka osuudet jännittävät, ja etenkin nostot. Olen kuitenkin miettinyt, pienen kannustuksen myötä, että jos kuitenkin aloittaisin helppo C:stä. Jos kisat meneekin ihan plörinäksi, voin mennä seuraavaksi helpompaan luokkaan, hakemaan itseluottamusta takaisin. Eihän yrittämällä mitään menetä?

Ajattelin eilen tallille mentäessä, että jos ryhdistyisin ottamaan vähän enemmän kuvia, blogia varten ja muutenkin. No ryhdistäydyin ja otin YHDEN kuvan, parempi sekin kun ei yhtään. Olin juuri saanut Sallin harjattua, siihen meni aikaa sillä karvaa lähtee ihan pirusti. Puunasin hännänkin, mitä en yleensä tee. Salli näytti kiitokseksi kuinka paljon arvosti panostustani, ja hinkutti häntänsä aivan lyttyyn, lähes yhdeksi tolloksi! Sallista on parasta hinkata häntää "riimunaulakoihin", eihän muuten saa jouhia kunnolla katkeilemaan. :D


Sallin mielipide hienona olemisesta.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Valmennuksessa zilpalla

Oltiin sunnuntaina 15.3. ensimmäistä kertaa yhdessä Sallin kanssa ulkopuolisella tallilla. Lauantaina meidän piti ensin mennä Niinisaloon ensimmäisiin kisoihimme, mutta ne peruttiin vähäisen osallistuja määrän vuoksi, niinpä lähdettiin valmennukseen hakemaan kokemusta.

En ole itse kulkenut Sallin kanssa paljoa. Tai ylipäätään hevosten kanssa. Olen käynyt ehkä kolmissa kisoissa, joka kerta eri hevosella ja niin, että hevosen omistaja on ollut mukana ja auttamassa. Viime kesänä käytiin kaksissa kisoissa Sallin kanssa, mutta itse olin vain hoitajan roolissa ja kaverini kisasi sillä.

Ylipäätään lähtiessä kuskaaminen pelotti todella paljon. Olemme kuskanneet Sallia muutaman kerran. Kesällä olisimme lähteneet Yyteriin uimaan sen kanssa, niin Salli sai kopissa ensimmäisen 10km aikana hepulin. Ajoimme pikatiellä noin 50km/h, kun tuntui ettei yhdistelmä pysy tiellä, Salli heilutti sitä niin paljon. Oli kamala katsoa peilistä, kun näki, että koppi oikeasti vain heilui perässä ja autoon asti kuuluu hirveä pauke. Tästä kerrasta jäi lievästi sanottuna kammo. Yritykseksi jääneen Yyteri reissun jälkeen kuskasimme Sallin Kullaalle, uuteen kotiin. Puolessa välissä matkaa toinen auto ajoi aivan puskurissa kiinni ja tunsimme, kuinka Salli hermostui kopissa. Ei niin pahasti kuin edellisellä kerralla ja auto kyllä pysyi ohjauksessa, mutta kun otimme Sallin kopista pois, oli se aivan hiestä märkä. Ei niin kuin ratsastuksen jälkeen, vaan enemmän. Hikivettä vain valui asvaltille, kun talutin Sallia. Kamala nähdä kuinka oma hevonen on niin paniikissa, mutta rauhoittui siitä kyllä ja pääsi laitumelle tutustumaan uusiin kavereihin. Kävimme talven aikana muutaman kerran ajamassa Sallin kanssa vain edes takaisin, jotta se tottuisi olemaan kopissa. Kummallakaan kerralla ei ollut mitään ongelmaa. Hommasin Sallille myös korvapallot, jos äänten vaimeneminen rauhoittaisi sitä.

Siinä hieman taustaa, miksi kuskaaminen pelotti ja takaisin Zilpan valmennukseen. Olin siis menossa Söörmarkkuun Pauliina Palinin kouluvalmennukseen. Olemme aina lastatessa laittaneet Sallin suoraan liinan avulla koppiin, jottei sillä olisi sitä vaihtoehtoa, että voi väistää. Liinalla ei tarvitse kuin hipaista Sallia niin se jo kävelee koppiin, ilman että kyseenalaistaa sitä. No sunnuntai aamuna lastatessa Salli käveli ensimmäisen kerran koppiin suoraan, eikä liinalla ehditty edes mukaan. (Sama tapahtui myös kotiin päin lähtiessä.) Olen ylpeä Sallista, että se on tottunut koppiin kävelemiseen jo noinkin hyvin. Kumpaankin suuntaan ajomatka onnistui ilman ongelmia.

Olen itse hirveä jännittäjä ja stressaan kaikkia asioita etukäteen. Pelkäsin ihan hirveästi etukäteen, kuinka saan vieraassa paikassa vaihdettua Sallille suitset, ilman että se pääsee karkuun. No sain vinkiksi, että vaihtaa suitset jo kopissa. Olen opettanut Sallin vähän siihen, että se pääsee heti pois kopista, alkaa muuten levottomana kuopimaan. No päätin kuitenkin vaihtaa suitset kopissa, vaikka sekin jännitti aivan suunnattomasti etukäteen. Vähän Salli ihmetteli, että mitä nyt tapahtuu ja oli päänsä kanssa levoton, mutta ei ollut moksiskaan vaikka joutui odottamaan kopissa. Kun Salli tuli kopista pois se oli todella rentona. Parkkipaikalla oli toinenkin ratsukko valmistautumassa valmennukseen ja kun he lähtivät pois alueelta, olin aivan varma, että siitä Salli ei tykkäisi, kun saa ensin kaverin, ja sitten se lähteekin pois. Mutta Salli ei tainnut edes huomata toisen pois lähtöä.



Salli antoi laittaa satulan jopa paremmin kuin kotona ja käveli maneesiin niin kuin olisi aina ollut siellä. (Kotonakin maneesin ovi on aina välillä todella pelottava.) Maneesissa Salli ei kytännyt mitään eikä välittänyt vaikka toisella puolella maneesia oli estetunti menossa. Ratsastaessa Salli tuntui kuin kotona olisi menty.

Lämmittelimme aluksi tekemällä voltteja molempiin suuntiin. Meitä oli vain kaksi valmennuksessa, joten valmentaja ehti hyvin neuvomaan istuntaan liittyvissä asioissa. Ravissa Sallin pitäisi olla hieman energisempi ja itse täytyisi muistaa pitää pohkeet kiinni ja kääntää enemmän ulkopohkeella.
Laukkasimme molempiin suuntiin ympyrällä paljon, teimme kumpaankin suuntaan 3-5 nostoa. Nostot on meille vielä vähän vaikeita. Oikeaan kierrokseen Salli laukkasi todella kivasti ja sain keskittyä omaan istuntaani. Vasemmalle tuntui että Salli vain juoksi alta pois ja kaatui hirveästi sisälle. Kun sain Sallin suoremmaksi ja rentoutumaan vasemmalle, tuli sieltä todella kivoja pätkiä, ja lopuksi tavoite oli vain ylläpitää se. Salli oli väsynyt mutta tyytyväinen.



Asiat saattavat kuulostaa toisista lastenleikiltä, kun iloitsen että Salli meni suoraan koppiin tai antoi vaihtaa suitset kopissa. Itselläni kun ei ole paljon tällaisesta kokemusta, ne tuntuvat suurilta onnistumisilta.
Oli hyvä käydä ensimmäinen kerta valmennuksessa, kun lähtee kotoota pois. Itseni ei tarvinnut jännittää kisasuoritusta, ja sain tuntumaa millainen Salli on vieraalla paikalla ratsastettaessa. Sain paljon varmuutta tulevaisuuteen, kun Salli ei hermoillut turhasta ja kaikki sujui hyvin. Odotankin jo innolla, milloin päästäisiin korkkaamaan meidän kisakautemme! Pitää vain itse muistaa, ettei stressaa turhasta.



maanantai 16. maaliskuuta 2015

Blogin aloitus

Päätin lievän mietinnän jälkeen perustaa blogin, joka kertoo Sallista. Ajattelin, että blogin kirjoittaminen toimisi itselleni päiväkirjana. Kirjoittamalla miettii asioita ja käy niitä mielessään läpi sekä mielenkiinnolla lukisin vanhoja tekstejäni läpi, ja vertaan kehitystä esimerkiksi vuoden päästä.
Kirjoitan blogiani siis itseäni varten. Tai no.. Katsotaan nyt kuinka paljon tulee kirjoiteltua, hiipuuko innostus.
Sen tiedän jo valmiiksi, että blogini tulee olemaan lähes kuvaton ja videoton, tekstipainotteinen siis. Itse en ota ikinä valokuvia, saatika videoita.

Pakko sanoa, että bloggeria en osaa käyttää, pirun monimutkainen. Ulkoasukin on sen mukainen. Koitan jos saisin tehtyä esittely sivut Sallista ja itsestäni. Täytyy opiskella ja tutustua toimintoihin, harmi vaan kun mun hermot ei ole tehty kokeiluja varten nimim. kaikkihetitännemullenyt.